Muutaman yön majoittuminen hotellissa on useimpien mielestä mukavaa, rentouttavaa ja ylellistä. Viihtyisässä ympäristössä voi astua valmiiseen ruokapöytään, huone siivotaan talon puolesta, ja ilmapiiri on rentouttava. Asiakkaiden viihtyvyyden varmistamiseksi tarvitaan kuitenkin monenlaisia hotellikylttejä. Ota asiakkaat vastaan ja opasta heitä asianmukaisesti suunnittelemalla kylttejä, joita hotellisi tarvitsee.
On tärkeää, että asiakkaat tuntevat itsensä tervetulleiksi hotelliin. Hotellissa esimerkiksi hotellihuoneen ja WC-tilojen on löydyttävä helposti. Myös hätäuloskäynnit on merkittävä selkeästi. Hotellissa tarvitaan siis monia erilaisia kylttejä.
Video kiinnitystapa: ruuvi ja ruuvihattu
Esimerkkejä hotellikylteistä
Hotellihuonekyltit
Huonekyltit ovat todennäköisesti hotelleissa kaikkein käytetyimpiä kylttejä. Huoneet merkitään tavallisesti numerokyltein, jotta asiakkaiden on helppo löytää oikea huone. Pienissä hotelleissa, joissa on vain muutama huone, huoneet voidaan numeron sijaan merkitä nimellä.
Muita huonekylttejä
Asuinhuoneet eivät ole ainoita tiloja, jotka on merkittävä kylteillä. Asiakkaiden ja työntekijöiden liikkumisen helpottamiseksi myös esimerkiksi kokoustilat, siivoustarvikevarastot, matkatavaroiden säilytystilat ja muut työntekijöiden tilat kannattaa merkitä kyltillä.
Nimikyltit
Vastaanotossa työskentelevillä henkilöillä on hyvin usein nimikyltit. Niiden ansiosta asiakkaiden on helpompi muistaa aikaisemmin tietoja antanut henkilö, mikäli he kaipaavat lisätietoja.
Tupakointi kielletty
Melkein kaikki tietävät, että lähes kaikissa hotelleissa tupakointi on kielletty sisätiloissa. Joissakin hotelleissa tupakointi on vielä sallittu, mutta erittäin rajoitetusti. Turistien kannalta asia ei välttämättä ole itsestäänselvyys, koska tupakointikäytännöt yleisissä tiloissa vaihtelevat maittain. Siksi hotellihuoneissa on lähes aina Tupakointi kielletty -kyltti.