Siirry pääsisältöön

CSR

Mitä Kylttimax tekee CSR:n eteen?

Meille on tärkeää integroida CSR-työ toimintaamme, mikä tarkoittaa sitoutumista ympäristöömme ja työntekijöihimme. Haluamme toimia ekokestävästi ja esimerkillisesti sekä yhteisön että ympäristön osalta.

Mikä CSR on?

CSR on lyhenne sanoista Corporate Social Responsibility. Se tarkoittaa, että yritys kantaa vastuunsa vaikutuksestaan yhteiskuntaan lain vaatimuksia enemmän ja pyrkii kestävään kehitykseen. Vaikutuksia on monilla osa-alueilla. Yleensä jaottelu tapahtuu sosiaaliseen, ympäristölliseen ja taloudelliseen osa-alueeseen.

YHTEISKUNTAVASTUUMME

Huolehdimme ja välitämme toisistamme ja asiakkaistamme ja samalla tuemme yhteisöä hyväntekeväisyydellä, kampanjoilla ja yhteistyöllä.

Työntekijämme

Haluamme varmistaa, että kaikki työntekijät viihtyvät ja voivat hyvin, että heillä on hyvä työympäristö, jossa he tuntevat olonsa turvalliseksi ja ettei työpaikalla esiinny minkäänlaista syrjintää. Työpaikalle on tunnusomaista vastuullinen vapaus ja tavoitteenamme on työympäristö, joka painottaa yhteistyötä, yhteisöllisyyttä, kunnioitusta ja ymmärrystä. Työntekijöidemme tulee tuntea yhteenkuuluvuutta ja solidaarisuutta sukupuolesta, iästä, uskonnosta, syntyperästä, neurodiversiteetistä tai muusta seikasta riippumatta.

Uskomme, että terve työntekijä on pirteä ja hyvinvoiva työntekijä ja että liikunta edistää työsuoritusta. Siksi tarjoamme reilun liikuntatuen sekä mahdollisuuden treenata tunnin viikossa työajalla. Kannustamme kaikkia liikkumaan ja osallistumaan ja osallistumme joka vuosi erilaisiin liikuntatapahtumiin.

Kylttimax tukee

Kylttimax tukee -aloitteella haluamme kantaa vastuumme yrityksenä ja myötävaikuttaa kestävään kehitykseen tukemalla organisaatioita, jotka ovat mukana erilaisissa yhteisö- ja tukiprojekteissa. Lahjoitamme jokaista uutta uutiskirjeemme tilaajaa kohti 2 EUR organisaatioille, jotka toimivat paremman yhteiskunnan hyväksi. Lue lisää.

Vaikutamme yhteiskunnallisiin kysymyksiin

Kampanjoilla olemme herättäneet keskustelua tärkeistä aiheista ja keränneet rahaa aatteellisille yhdistyksille ja organisaatioille. Lue lisää #seeinäypäällepäin.

YMPÄRISTÖVASTUUMME

Suhtaudumme erittäin vakavasti ympäristövastuuseemme ja pyrimme jatkuvasti minimoimaan ympäristövaikutuksemme. Kaikki työntekijämme ovat suorittaneet ympäristökoulutuksen ja meille on itsestään selvää toimia ekokestävästi niin pienissä kuin suurissakin asioissa.

Me kompensoimme ilmastovaikutuksemme!

Ilmastokompensoimme kylttituotannon ja toimituskuljetusten hiilidioksidipäästöt. Ilmastokompensointi tapahtuu yhteistyössä Atmoz Consulting kanssa; se on ruotsalainen yritys, joka auttaa muita yrityksiä ja organisaatioita kantamaan ilmastovastuunsa.

Kiinteistömme on Green Building -sertifioitu

Uusi kiinteistömme on Green Building -sertifioitu, mikä tarkoittaa, että kiinteistö kuluttaa 25 % vähemmän energiaa kuin normivaatimusten mukainen rakennus.

Olemme asentaneet 474 aurinkopaneelia katollemme

Olemme laajentaneet aurinkokennojärjestelmäämme ja nyt meillä on asennettuna 474 paneelia. Paneelien arvioidaan tuottavan noin 60% siitä määrästä, jonka tällä hetkellä kulutamme kiinteistöön, tuotantoon ja toimistoon liittyen.

Tarjoamme ympäristömatkaetuja

Yritämme minimoida matkustamisen ympäristövaikutukset, siksi tarjoamme työntekijöillemme ympäristömatkaedun. Tarjoamme työsuhdepolkupyörän tai maksamme puolet matkakortin hinnasta.

Aloitteemme

Ilmastotyömme

Kylttimax tukee

#seeinäypäällepäin

Mitä mieltä asiakkaamme ovat?